Päivä Marrakechin lumoissa

Buukkasimme Agadirista kahden päivän retken Marrakechiin ja Essaouiraan. Keskitytään tässä kirjoituksessa ensin mainittuun.

Kuljettajamme Karim haki meidät siistillä minibussilla aamulla aikaisin hotelliltamme. Koukkasimme Agadirin keskustasta toisen parin kyytiin ja matka kohti neljän tunnin matkan päässä sijaitsevaa Marrakechia sai alkaa. Päästyämme Agadirista ulos, tulimme aika pian Atlas-vuoristoon. Vuoret näyttivät nousevan auringon valossa upeilta. On punaista, keltaista ja sitten sitä perus hiekan väristä. Hieno tunnelma! Matka sujui nopeasti Karimin kertoessa Marokon historiasta ja paikoista, joista ajelimme ohi.

Lopulta saavuimme vajaan miljoonan asukkaan Marrakechiin. Poikkeuksellisesti en ollut ottanut retkikohteestamme selvää millään tavalla ja omat mielikuvat kaupungista olivat ehkä vähän toisenlaiset, kuin mitä meitä aluksi odotti. Odotin kapeita kujia, mattoja, punaisia ja keltaisia savitaloja, hiekkaa, tomua ja massoittain ihmisiä. Sisään ajettaessa tiet olivat kuitenkin todella leveitä ja hyvässä kunnossa. Kaupunki näytti hyvin hoidetulta ja siistiltä. Valkoiset heppakärryt kiisivät meidän edellä turistit kyydissään. Maisema onneksi muuttui, kun saavuimme vanhaan kaupunkiin (Medinaan). Täällä päästiin jo hieman lähemmäksi mielikuviemme Marrakechia (joskaan hiekkaa ja tomua ei ollut).

IMG_9185

IMG_8926
Medinan muuri

Ensimmäinen kohteemme oli legendaarinen Sadunkertojien tori. Torin laidalla on kivoja kahviloita ja ravintoloita kattoterasseineen, toisella puolella souk (markkinat) ja näiden välissä iso tori, joka näin päiväsaikaan täyttyy käärmeenluomoajista, kahlittuja apinoitaan esittelevistä herroista ja tekohampaita maassa rakentelevista ”hammaslääkäreistä”. Tyrkyttäjää tulee heti kimppuun, mutta onneksi Marokko ei ole Egypti. Täällä myyjistä pääsee helposti eroon kieltäytymällä ystävällisesti ja jatkamalla matkaa. Tuorepuristettua appelsiinimehuakin on kaupan. Huomaat tämän, kun kävelet kymmenen kojun ohi, jotka kaikki myyvät samaa tavaraa ja jokaisen kojun myyjä tekee kaikkensa kiinnittääkseen huomiosi. Mehua kannattaa kyllä juoda, se on todella hyvää (ja halpaa)! Jos et siis osaa valita, mille kojulle menet, niin mene vaikka jokaiselle vuorollaan.

IMG_8946

Sadunkertojien torin jälkeen kiersimme muutamia pakollisia nähtävyyksiä, joukossa mm. Koutubian moskeija, Saadien dynastian aikainen hautausmaa, Bahia palatsi ja Jardin Majorelle -puutarha. Kaikki tutustumisen arvoisia paikkoja. Etenkin hautausmaan ja palatsin arkkitehtuuri lumoaa. Mosaiikit Bahian palatsin joka kolkassa ovat myös todella vaikuttavia. Aikaa ja vaivaa näiden tekemiseen on aikoinaan todella käytetty. Kävimme myös maustekaupassa, josta mukaan tarttui nuhaa taltuttavia aineita, mm. minttukiteitä (luonnon Mynthonia, todella jykevää kamaa!) ja jotain nenää avaavaa, haisteltavaa maustetta.

IMG_8857

IMG_8882

IMG_8912

IMG_8974

IMG_8977

Majoitus Medinassa olisi ollut ideaali, mutta hotellimme oli selkeästi sen ulkopuolella, automatkan päässä. Matkalla ajoimme hienon ja hyvin hoidetun ison hotellialueen läpi. Vähän elättelin toiveita, että meidänkin majoitus löytyisi sieltä, vaan ei löytynyt. Meidän hotelli oli päärautatieaseman läheisyydessä, neljän(?) tähden Ryad Mogador Gueliz. Oltiin kyllä kaukana neljästä tähdestä noin kaikin puolin. Netti ei toimi, sängyssä odottaa pitkiä tummia hiuksia, vessassa ötököitä… Älkää käsittäkö väärin, nämä ovat jossain ihan hyväksyttäviä asioita, mutta eivät neljän tähden hotellissa.

IMG_8979
Hotellin sisäpiha

Illaksi suuntasimme vielä Medinan sykkeeseen Sadunkertojien torille. Iltamarkkinat kävivät kuumana. Käärmeenlumoajat ja apinamiehet olivat vaihtuneet muusikoihin ja erilaisiin krääsämyyjiin. Torilla oli myös iso ruoka-alue, josta sai paikallisia herkkuja sopuhintaan. Tuotteitaan tyrkyttäviä myyjiä on jälleen riittävästi ympärillä, mutta meillä ei tälläkään kertaa ilmene ongelmia heidän häätämisensä kanssa. Päätämme illan torin laidalle kattoterassille. Marrakechissa olisi viihtynyt helposti toisenkin päivän. Tai vaikka kolmannen.

IMG_8999

IMG_9007

IMG_9008

DCIM101GOPRO

IMG_9184

Seuraavana aamuna heräämme taas aikaisin ja teemme muutaman tunnin matkaa kohti rannikkokaupunki Essaouiraa. Matkan varrella vierailemme mm. mattokauppiaan luona (matot hintahaarukalla 50 – 5 000 €) ja oliiviölytehtaalla.

IMG_9018

IMG_9021

IMG_9027

IMG_9029

IMG_9031

Tien varret ovat täynnä arganpuita, joiden pähkinöistä saadaan kallisarvoista arganöljyä. Nämä puut elävät jopa 150 – 200 vuotiaiksi ja sietävät hyvin lounais-Marokon kuivuutta. Vaikka arganpuita on täällä runsaasti, on se kuitenkin luokiteltu uhanalaiseksi ja Unesco on suojellut sitä vuodesta 1998. Vuohet saavat ravintoaan puista ja katujen varsilla saattaakin törmätä puihin, jotka ovat täynnä kiipeileviä vuohia.

IMG_9025

”Arganöljyä, tunnetaan myös arganiaöljynä ja argaaniöljynä, valmistetaan yhä nykyäänkin enimmäkseen perinteisin tavoin. Tämä naisille perinteisesti kuuluva työ on monia eri vaiheita sisältävä prosessi, jossa yhden litran valmistamiseen sanotaan kuluvan jopa 20 työtuntia. Kypsiä arganpuun hedelmiä kerätään heinä-/ elokuussa. Hedelmät kuivataan auringon pahteessa, minkä jälkeen ne halkaistaan ja sisältä erottuvat pähkinät otetaan talteen. Seuraavaksi pähkinät paahdetaan, jotta pehmentyneet kuoret on helpompi jauhaa pastaksi. Lopuksi öljy suodatetaan ja pullotetaan.” (Kappale lainattu arganoljy.fi -sivulta).

Vierailimme myös arganöljytehtaalla. Tehdas oli käytännössä naisten pyörittämä pieni tila, jossa öljy valmistettiin edellä mainituin, perinteisin keinoin.

Ajelu Marrakechista Essaouiraan tarjosi kaiken kaikkiaan paljon kivoja kokemuksia matkan varrella.

IMG_9033

IMG_9036

IMG_9042

Miltä kuulostaa Marrakechin Sadunkertojien tori illalla? Kuuntele Soundcloud -linkistä!

One thought on “Päivä Marrakechin lumoissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s