Ensimmäistä kertaa Venetsiassa

Kesäkuu 2017. Italian road trippimme toinen pysäkki on Venetsia. Kumpikaan ei ole aikaisemmin kaupungissa käynyt ja odotukset meillä poikkeavat toisistaan aika paljon. Henna on maalannut mieleensä romanttisen ja elokuvamaisen kuvan kaupungista, kun taas minulla odotukset eivät ole lainkaan korkealla. Mielikuvissani Venetsia on haiseva, turisteista tukkoinen ja epämiellyttävä paikka. Näillä asetuksilla siis auton keula kohti romantiikan pääkallopaikkaa!


Autollahan ei varsinaisesti perille asti pääse, joten olimme varanneet etukäteen vartioidun parkkipaikan Piazzale Roman yhdestä parkkihallista. Nämä hallit ovat sikäli näppärällä paikalla, että ne ovat kuitenkin saarella, eivätkä mantereen puolella. Matka hotellille ei ole siis järisyttävän pitkä kävellenkään. Toki vesibussit tai överikalliit vesitaksit kulkevat Piazzale Romalta myös.


Kuten useimmissa suosikkikohteissa, myös Venetsiassa hotellihuoneiden hinnat ovat aika hurjia, joten otimme täältäkin Airbnb -kämpän. Näin varmistimme itsellemme mukavan majoituksen edulliseen hintaan hyvältä paikalta. Keräämme tällä reissulla molemmat ensimmäisiä Airbnb kokemuksia, jotka toistaiseksi ovat erittäin hyvät! Kämpältä olikin vain kymmenen minuutin kävelymatka Venetsian tukkoisimmalle turistiaukiolle Piazza San Marcolle, jonka kävimme tietysti katsastamassa ensimmäisenä. Nyt kun se oli hoidettu pois alta, voitiin rauhassa kuljeskella rauhallisempia sivukujia.


Ensimmäisenä iltana taivas oli pilvinen ja jossain vaiheessa se repesikin täysin, kaataen kaupungin päälle suuren ämpärillisen vettä. Pakenimme ylhäältä tulevaa tulvaa vaateliikkeen oven syvennykseen, jossa päivystimme puolisen tuntia sateen loppumista. Naapurikaupan emäntä joutui sateen aikana tositoimiin, kun kadun viemärin reikä oli tukkeutua jatkuvasti. Ongelma ratkaistiin rassaamalla kaivon pientä aukkoa vaateripustimella. Homma toimi ja vesi pysyi kadulla sen verran matalalla, ettei liikkeeseen tulvinut sisään.


Sadekuurosta huolimatta oli jo ensimmäisellä kävelyllä todettava, että olin omien Venetsia-mielikuvieni kanssa täysin väärässä. Kaupunkihan on upea. Toki turisteja on paljon, mutta Venetsia on kuitenkin sen verran iso, että turistilaumoja pääsee pakoon helpostikin. Parasta täällä on kävellä ilman päämäärää ja ennen kaikkea ilman karttaa ja katsoa, minne päätyy. Jos jonnekin aiot suunnistaa, niin kartta on kuitenkin ihan ehdoton. Kujat ovat niin sokkeloisia, että eksyminen on 110% varmaa. Käytin suunnistamiseen Google mapsia, joka toimi melko kiitettävästi kapeillakin kujilla. Ohjelmaan kannattaa ladata Venetsian kartta offlineen valmiiksi, niin voi navigoida ilman mobiilidatan käyttöä.


Toisena päivänä jatkoimme kaupunkiin tutustumista. Kiersimme isoimmat nähtävyydet lyhyesti vain ulkopuolelta ja pyrimme välttelemään isoimpia turistimassoja. Tässä muutamia poimintoja, jotka kiersimme:

Basilica San Marco ja Piazza San Marco
”Must see” -mestat. Täällä majailee valtaosa turisteista. Välttelimme.

Ponte dei Sospiri (Huokausten silta)
Edellisen välittömässä läheisyydessä. Sillasta otetaan pääasiassa kuvia ulkopuolelta, mutta myös sisäpuolelle pääsee. Kannattaa ehkä testata, miltä tuomittujen viimeinen kävely ”vapaudessa” on tuntunut.


Ponte di Rialto
Komea silta, joka ylittää Grand Canalin. Kuvan paikka (raivaa tilaa kaiteelta esimerkiksi selfie-tikulla miekkailemalla).


Marcati di Rialto
Edellä mainitun sillan kupeessa olevat markkinat, eli paikallinen Prisma. Tuoreita hedelmiä, vihanneksia, kalaa ja lihaa. Kiva läpikävely.

IMG_1301
Campo del Ghetto Nuovo
Euroopan ensimmäinen juutalaiskortteli. Vähän erilaista Venetsiaa. Paljon tarinoita. Kannattaa käydä!


Scala Contarini del Bovolo
Pieni torni hauskoilla kierreportailla vähän syrjäisellä sisäpihalla. Pääsymaksua vastaan pääsee kiipeämään huipulle, josta ihan kivat kattonäkymät. Ei juuri turisteja meidän käynnillä.


Squero di Sandro Vaso
Gondoliverstas kanavan rannalla. Ukot valmistaa käsityönä upeita gondoleja ja vastarannalta tätä pääsee katsomaan livenä. Kiva pysähdys!


Ruoka ei kuulunut Venetsian suurimpiin vahvuuksiin. Moni kertoo, että täältä saa Italian huonointa ja kalleinta ruokaa. Siksi kurkistus Tripadvisoriin kannattaa ennen ravintolan valintaa. Meidän illallispaikat olivat La Columbiana ja Osteria al Cantinon. Näistä molemmat ok paikkoja, mutta jälkimmäinen selkeästi parempi ja pöytiä pienen kanavan varrella. Sille peukku.


Erikoispeukku myös Frulala -nimiselle smoothiekiskalle. Parhaita hedelmäsekoituksia ever! Ansaittu ykköspaikka Tripadvisorissa.


Summa summarum. Venetsia oli todella kiva molempien mielestä. Hennan odotukset täyttyivät ja omani ylittyivät. Tulisimmeko uudelleen? Kyllä. Ei heti ensi kesänä, mutta varmasti joskus. 2-3 päivää on riittävä aika yhteen käyntiin täällä. Kannattaa yöpyä kaupungissa, jolloin saa todistaa päiväretki- ja risteilyturistien poistumisen kaupungista. Illat olivat ihanan rauhallisia täällä!

IMG_1366

IMG_1312

IMG_1352

3 thoughts on “Ensimmäistä kertaa Venetsiassa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s