Rannalta kaupunkiin – Bangkok neljässä yössä

Upean Koh Lantan jälkeen lensimme vielä muutamaksi päiväksi Bangkokiin aistimaan suurkaupungin sykettä. Olimme jo etukäteen suunnitelleet vähän menojamme ja joka päivälle oli jotain ohjelmaa. Bangkokissa tekemistä riittää vaikka viikoksi, mutta 3-4 päivää on kerralla mielestäni ihan riittävä aika.

Ennen lentoa kävimme hakemassa Krabin lentokentän mobiilikioskilta paikallisen kännykkäliittymän, jotta kaupungissa olisi vaivatonta käyttää nettiä itsensä ja asioiden paikantamiseen kartalta. Thaimaasta saa erittäin kohtuuhintaisia turistiliittymiä. Meille riitti kuvan edullisin, viiden päivän paketti (2,80 €), joka pelitti hienosti ilman sen kummempia lisämaksuja. Puhelinliittymän saa kuka tahansa, mutta passi pitää olla mukana liittymää haettaessa.

cof

Kentältä menimme hotellille junalla (Airport Link) ja metrolla (MRT). Julkinen toimii Bangkokissa erittäin mallikkaasti ja käytimmekin lähes yksinomaan sitä. Matkaaminen julkisilla on edullista ja simppeliä. Asemalta ostat tiketin joko automaatista tai tiskiltä ja menet junaan/metroon. Määränpäässä syötät tiketin portin automaattiin, joka nielaisee sen ja päästää sinut ulos.

mde
Metron hinnastoa (vihreällä asema, jolla olimme).

Hotellimme oli Sukhumvitin kaupunginosassa, joka toimii aika hyvänä tukikohtana kaupunkiin tutustumista ajatellen. Hotelli Clover Asoke on Bangkokin mittakaavassa pieni, 10-kerroksinen hotelli siisteillä huoneilla ja pienellä uima-altaalla katollaan. Sänky tuntui ihanan pehmeältä ja ylelliseltä Koh Lantan perinteisemmän, kovan Thai-sängyn jälkeen!

edf

Ensimmäisen illallisemme söimme paikallisten suosimassa ravintolassa, joka oli supermarketin sisällä hotellimme lähellä. Ruoka ok ja todella edullista.

cof

Tästä jännästä ravintolasta etenimme nuorison suosimalle Rot Fai Train Night Marketille, jossa jatkoimme vielä ruoan parissa. Söimme itseasiassa lähes kaikki illalliset Bangkokissa night marketeilla. Ruoka on näillä super-hyvää ja super-edullista! Vatsan sai täyteen muutamalla hassulla eurolla.

img_20180203_194028.jpg
Bangkokin kallein ateriamme oli tämä. Burgeri, Fish’n’Chips ja kolme olutta. Viisitoista euroa.
sdr
The New Rot Fai Train Night Market

Edellä mainitun marketin lisäksi kävimme Bangkok-visiittimme aikana mm. Chatuchak ja JJ Green Night Marketeilla. Chatuchak ei meille oikein toiminut, joskin myyjien tavarat olivat aavistuksen laadukkaampia, kuin muilla marketeilla. Päivällä auki olleet kojut sulkivat ovensa ja night marketille varattu tie täyttyi myyjien autoista, mikä teki kävelystä täällä todella ärsyttävää. Mutta eipä hätää, sillä nurkan takana on huomattavasti mukavampi JJ Night Market, joka sekin on nuorten suosima suurine baarialueineen. Täältä löytyy aika paljon myös secondhand -tavaraa, etenkin aivan marketin perältä, jossa on enemmän ”peräkontti-meininki”, kuin etuosassa.

sdr

Päiväsaikaan teimme muutamia pieniä retkiä, joista ensimmäinen suuntautui China Towniin ja Little Indiaan. Ensin mainittu on näistä selkeästi suurempi. Kävimme perjantaina päiväsaikaan, jolloin kadut olivat aika rauhalliset ja olimme melkein ainoita turisteja. Teimme vielä comebackin China Towniin sunnuntaina, jolloin kaikki kadut täyttyivät markkinahumusta (pelkkää krääsää) ja joka paikassa oli ahdistavan paljon porukkaa. Etenkin turisteja. Onneksi olimme käyneet täällä rauhalliseen aikaan ajan kanssa!

img_20180202_170124.jpgcofimg_20180202_132520.jpg

China Townissa katukeittiöt ovat erityisen hyviä ja söimme täällä reissun edullisimman lounaan, joka maksoi euron!

cof

Little India näyttäytyi aika vaisuna, eikä intialaista tunnelmaa oikein ollut. Perus markkinameininki. Erikoisuutena kuvan kanaalissa uiskenteli helkkarin iso lisko, oletettavasti jonkun sortin varaani (Water Monitor). Pituutta kaverilla oli arviolta 1,5 metriä, mutta koostaan huolimatta se kiipeili sujuvasti kanavan betonireunaa pitkin koloonsa suojaan.

img-20180204-wa0012.jpg

Yhden opastetun retken olimme matkallemme myös varanneet. Withlocals -firman oppaamme Ray vei meidät tutustumaan yhteen Bangkokin pienistä floating marketeista (Khlong Lat Mayom Floating Market). Retken olisi voinut tehdä ihan hyvin ilman opastusta ja näin ollen huomattavasti halvemmalla, mutta oppaassa oli kyllä puolensa. Vaikka itse floating market olikin aika ujo (muutama vene pienen kanavan varressa), saimme todella paljon tietoa paikallisesta ruoasta, kun kiertelimme kanavan viereen rakentuneen suuren marketin kojuja. Maistelimme paljon erilaisia herkkuja, joita emme olisi osanneet syödä ilman paikallisen opastusta.

sdrdavsdr

Pääsimme myös pienen veneen kyytiin, jota souteli mummoikään ehtinyt vanha rouva. Kiertelimme puolisen tuntia kanavia, joiden varsilla asuu paikallisväestöä. Ihan mielenkiintoinen rundi!

davdav

Teimme myös omatoimiretken Maeklong Railway Marketille, jonka lähellä on parikin isoa floating marketia. Maeklong on se paikka, jossa markkinat ovat junaraiteilla ja juna painaa marketista läpi kahdeksan kertaa päivässä. Retket maksavat tänne yleensä muutamasta kympistä jopa sataseen, me maksoimme tästä lystistä kahdeksan euroa per naama. Päivä oli sen verran mielenkiintoinen, että se ansaitsee oman kirjoituksensa!

sdr

Ostoskeskuksia emme juuri kierrelleet. Kävimme ainoastaan hotellimme vieressä sijaitsevassa Terminal 21:ssä, joka on hauskasti teemoitettu lentoasemaksi ja jokainen kerros omaksi maakseen. Muutamaa kauluspaitaa lukuun otamatta täältä ei ostoksia tarttunut mukaan. Terminal 21:n Food Court on kuitenkin kovin kehuttu ja söimme siellä yhden lounaan erittäin kelvolliseen hintaan.

Ostoskeskuksen lisäksi hotellimme läheltä löytyi myös yksi Bangkokin punaisten lyhtyjen alueista, Soi Cowboy. Katu on lyhyt, noin 150 metrin mittainen, mutta iltasella aivan täynnä tyttöbaareja ja vähäpukeisia daameja baarien edustalla. Kävimme yhdet oluet juomassa täällä ja katseltiin tunnin verran tämän maailman menoa. Ihan mielenkiintoista, etten sanoisi!

img_20180203_001554.jpg

Viimeisenä iltanamme kävimme katsomassa kaupunkia lintuperspektiivistä, eli Sky Barista. Tunnetuimpien ja korkeimpien baarien sijaan menimme Marriott-hotellin Octave Rooftop Lounga & Bariin, jossa saimme jopa istumapaikat ja juomissa oli happy hour aurigonlaskun aikaan (kaksi yhden hinnalla). Ravintola ei toki ollut ihan yhtä korkealla, kuin tunnetuimmat vastaavat, mutta se tarjoaa ainoana 360 asteen näkymän kaupungin yli. Ravintola on kolmessa tasossa, joista alin on 45. kerroksessa.

edfbsh

Sky Barista laskeuduimme katutasoon ja söimme yhden loman parhaista illallisista jossain aavistuksen epäilyttävän näköisessä ”ravintolassa”. Nämä kontrastit tekevät osaltaan Bangkokista niin mahtavan kaupungin! Kyllä tänne ison kylän humuun voi kolmannenkin kerran tulla joskus!

img_20180204_211245.jpg

Tsekkaa myös muut Thaimaan reissumme jutut:

Maailman paras Koh Lanta (Klong Khong Beach)
Koh Lanta skootterin selässä
Kokkailua Koh Lantalla – Loman parhaat ruoat tehtiin itse
Bangkokissa pikkurahalla – Maeklong Railway Marketille muutamalla eurolla
Millainen on sopiva budjetti Thaimaan lomalle?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s