Päiväretket upeassa Montenegrossa

Kotor toimi meidän syyskuisen viikon reissun ajan base campina ja teimme täältä päiväretkiä. Kotorin kokemuksia voit lukea lisää edellisestä kirjoituksesta. Olin etukäteen kirjoitellut ylös, mihin kaikkialle viikon aikana voisi mennä. Listalla oli mm. noin 90 kilometrin päässä sijaitseva Durmitorin kansallispuisto, mutta jo ensimmäisinä päivinä kävi selväksi, että emme ehtisi millään sinne ja takaisin yhden päivän aikana. Tai ehtisimme, mutta sitten ei jäisi aikaa tutustua kansallispuistoon, saatika lähteä koskenlaskuun, mitä olin alun perin suunnitellut. Durmitoriin kannattaakin lähteä niin, että ottaa majoituksen yhdeksi yöksi esimerkiksi Zabljakista, joka toimii yhtenä porttina kansallispuistoon.

Vaikka emme Durmitoriin ehtineet, niin saimme mielestämme kuitenkin hyvän kuvan Montenegrosta tekemällä päiväretkiä lähempänä Kotoria. Ehdimme käymään Perastissa, Budvassa, Sveti Stefanissa, Cetinjessä, Lovcenin kansallispuistossa, Skadar-järvellä ja Tivatissa. Näistä alla lisää!

Perast

Ensimmäisen päivän retken teimme naapurikylään, Perastiin. Kaunis ja rauhallinen pieni kylä meren äärellä. Kävelimme rantatien päästä päähän, söimme lounaan ja ihastelimme maisemia. Perastin edustalla oleville saarille emme menneet. Emme ole niin kauhean innokkaita nähtävyyksien kiertelijöitä.

Budva, Sveti Stefan, Cetinje ja Lovcenin kansallispuisto

Toisen päivänä teimme pienen kierroksen, jonka varrelle osui Montenegron suosituin rantakohde Budva, ökyhotellisaari Sveti Stefan, maan entinen pääkaupunki Cetinje ja piipahdus Lovcenin kansallispuistossa.

Näyttökuva 2018-10-6 kello 19.10.08.png

Budva oli sanalla sanoen kamala. Hotellihelvetti, täyteen tupattu ranta, eikä mitään muuta. Tuli mieleen Bulgarian Kultahietikko, mutta paljon ankeampana. Totesimme kymmenen minuutin kävelyn jälkeen, että täältä on päästävä pois. Budvassa toki on vahna kaupunki, joka on oletettavasti kaunis. Ehkä se pelastaa vähän, en tiedä.

Jatkoimme matkaa parikymmentä minuuttia Sveti Stefanin saaren edustalle. Kyseessä on saari, joka on kokonaan hotellin omistuksessa, eikä muilla kuin hotellin vierailla ole asiaa saarelle. Edullisin yöpyminen olisi ollut 1 500 euron tienoilla, jätimme siis väliin ja tyydyimme katselemaan ulkopuolelta.

Kauniit rannat (osa ihan rahvaankin käytössä ilmaiseksi), kirkkaat vedet, rauhallinen meininki. Kyllä tämä oli oikein mukava paikka käydä!

Hyppäsimme Clion penkeille ja ajoimme Cetinjen kaupunkiin lounaalle. Cetinjessä oli jotenkin maagisen pysähtynyt meininki. Olimme lähes ainoat turistit täällä ja paikallisiakin näkyi aika vähän. Ihanan rauhallista Budvan turistirysän jälkeen. Söimme edullisen lounaan (12 eur kahdelta) ja kävimme pienellä kävelyllä kaupungin keskustassa ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Lovcenin kansallispuistoa.

img_20180917_142302__01.jpg

Lovcenin kansallispuisto on melko suuri ja puistossa on hyvät patikointimahdollisuudet. Merkittyjä reittejä löytyy runsaasti, mutta kuntoa kannattaa kasvattaa ennen tänne lähtöä. Tasaista maastoa kun ei vuoristosta juuri löydy. Mutta kaunista täällä on, huhhuh! Ajelimme kansallispuiston keskukseen, josta löytyy puiston suurin nähtävyys, Petar Petrovic Njegosin mausoleumi. Njegos oli tunnettu runoilija ja filosofi. Mausoleumissa emme käyneet sisällä (vieläkään ei nähtävyydet niin kovasti kiinnosta), mutta kiipesimme toki yli 1600 metriä korkean vuoren huipulle hieman alempaa parkkipaikalta. Sanotaan, että täällä verkkokalvoille piirtyy Montenegron upeimmat maisemat ja tämä täytyy kyllä allekirjoittaa. Karua vuoristoa, Kotorinlahti, kauempana kimmeltävä Adrianmeri. Mielettömät näkymät! Mukavaa oli myös lämpötila, joka oli 20 asteen tienoilla, jopa kymmenen astetta viileämpi, kuin alempana rantakaupungeissa.

img_20180917_153257__01.jpg

Takaisin ajelimme hyvin pieniä teitä, joista se pienin oli valtavan remontin alla. Ilmeisesti Kotorin ja kansallispuiston välillä on sen verran trafiikkia, että kuuluisa pieni vuoristotie laitetaan turvallisempaan kuosiin. Meille se tarkoitti todella hidasta matkantekoa, sillä kun koko tie on revitty auki, ei siinä keskinopeus juuri yli 15 km/h päässyt nousemaan. Onneksi pääsimme kuitekin täältä kuuluisalle Kotorinlahden serpenttiinitielle. 25 tiukkaa mutkaa piti selättää päästäksemme alas Kotoriin. Mahtavaa ajelua ainakin näin kuskin näkökulmasta!

Skadar-järvi (Skutari)

Kolmannen päivän ohjelmassa on retki Balkanin suurimmalle järvelle, josta osa kuuluu Albanialle ja osa Montenegrolle. Matka vie jo tuttuja teitä pitkin Budvaan, sieltä Cetinjen liepeille ja lopulta kohti Montenegron pääkaupunkia Podgoricaa.

Näyttökuva 2018-10-6 kello 19.57.38.png

Hyväkuntoiselta ”moottoritieltä” käännymme TODELLA pienelle tielle, joka hetken mutkittelee viinitilojen läpi, kunnes tullaan vuoren rinteelle. Tie lähtee mutkittelemaan alaspäin todella jyrkästi, eikä kaiteita tietenkään ole. Osa mutkista on niin jyrkkiä, ettei auton kääntösäde riitä, vaan on hieman sahattava paikallaan. Tie on hädin tuskin yhden auton mentävä. Onneksi vastaan ei tullut yhden ainutta autoa, sillä en tiedä kuinka sellaisessa tilanteessa olisi pitänyt toimia. Sydän hakkasi, mutta olin samalla mielettömän innoissani. Eihän tällaisia teitä pääse Suomessa ajamaan. Eikä varsinkaan tällaisissa maisemissa!

Tie yhtyy lopulta aavistuksen isompaan ja saavumme paikalle, josta aukeaa upea näköala Crnojevića-joen hevosenkenkämutkaan. Tämä paikka kannattaa lisätä omaan matkaohjelmaan. Ei pelkästään maiseman, vaan myös näiden teiden takia!

img_20180918_120521__01.jpg

Jatkoimme matkaa noin 25 kilometrin verran kapeita vuoristoteitä kohti Virpazarin kylää, josta olimme varanneet veneretken Skadar-järvelle. Matkan maisemat hengästyttävät. Ratin takaa niihin ei kuitenkaan kannata kiinnittää liikaa huomiota, ettei käy hassusti. Liikennettä tiellä oli jonkin verran, mutta pienellä autollamme se ei tuottanut ongelmia. Aina löytyi joku rako, johon sukeltaa, kun vastaan huristeli isompi auto.

Virpazarin kylä toimii Skadar-järven keskuksena ja suurin osa veneretkistä lähtee täältä. Kylä on tosi pieni ja vielä näin syyskuussakin aika täynnä turisteja. Parkkipaikkaa etsimme hetken, mutta onneksi sellainen löytyi melko pian. Pysäköinnistä ei tarvinnut maksaa.

Söimme nopean lounaan ja etsimme runsaasta venetarjonnasta omamme, Golden Frog -nimisen firman paatin. Istumme veneessä ensin kahdestaan, mutta viime hetkellä mukaan hyppää vielä saksalaispariskunta. Meiltä kysytään, onko asia meille ok, vaikka emme ole edes varanneet privaattiretkeä. Vastasimme myöntävästi, sillä samalla meidän kustannukset retkestä tippuvat. Alun perin sovittu 25 eur kahdelta hengeltä on nyt enää 20 euroa. Lisäksi kansallispuistoon on maksettava neljän euron pääsymaksu per nassu.

Vene ajeli vähän aikaa kaislikkoon tehtyä kanavaa piktin, ennen kuin maisema aukesi isolle selälle. Järveä ympäröivät vuoret näyttivät komeilta täältäkin katsottuna. Varasimme lyhyen, tunnin mittaisen veneretken. Opas kertoi hyvällä englannilla järvestä ja sen nähtävyyksistä.

Silmiin pistävää oli järven runsas lintukanta. Erilaisia lintuja oli todella paljon ja niitä oli mukava katsella veneestä.

Näillä tunnin veneretkillä ei pidetä erillistä uimataukoa. Toisaalta tämä sopi hyvin, sillä järven vesi ei ollut läheskään niin kirkasta, kuin olisi saattanut olettaa. Bongasimme myös vedessä luikertelevan käärmeen, joka olisi saattanut tappaa uinti-innostuksen, vaikkei kuulemma myrkyllinen olekaan.

Veneajelun jälkeen päivän retki oli pulkassa ja ajelimme takaisin Kotoriin. Ennen auringonlaskua kävin vielä paikallisessa parturissa, jonka jälkeen söimme loistavan illallisen vanhan kaupungin tunnelmallisessa ravintolassa.

Tivat (Porto Montenegro)

Viimeinen varsinainen päiväretki tehtiin hyvin lähelle, Tivatiin. Tivatissa ei ilmeisesti ole juuri nähtävää, paitsi kuin toiselta planeetalta oleva luksusjahtisatama Porto Montenegro.

Näyttökuva 2018-10-6 kello 21.02.19.png

Tunnelma täällä oli kuin missä tahansa hyvin hoidetussa välimeren kaupungissa. Kymmenittäin miljoonajahteja, ei roskan roskaa missään. Kalliita ravintoloita, merkkiliikkeitä. Mutta mikä kummastutti, oli ihmisten määrä. Välillä nimittäin tuntui siltä, että olisimme kahdestaan täällä. Todella hiljaista!

Hiljaisuus rikkoutui viimeistään erään ravintolan terassilla, jossa joimme mehut. Paikalla oli joukko venäläisiä(?) nuoria herroja, joille tuli erimielisyyttä jostain. Tämän seurauksena porukka alkoi nujakoimaan ja laittoi koko terassin aikalailla uuteen uskoon. Kunnollisen joukkotappelun jälkeen kukin kavereista vetäytyi omalle jahdilleen verta vuotaen. Olipa show.

Fiilikset jotenkin menivät tämän välikohtauksen myötä ja päätimme lähteä takaisin Kotoriin. Valitsimme pidemmän maisemareitin, joka kulki tunnelmallista pikkutietä Kotorinlahtea myötäillen. Todella kivoja pieniä kyliä! Tännekin olisi voinut majoittautua!

Orahovacin kylän pienet rannat

Iltapäivän vietimme pienen Orahovacin kylän rannalla vajaa 10 kilometriä Kotorista Perastin suuntaan. Isoja hiekkarantojahan Kotorinlahdelta ei löydy, mutta pieniä, idyllisiä kivirantoja senkin edestä. Tämä pieni kylä rantoineen oli oikein kiva, sillä lahden päätie kulkee hieman kauempaa ohi, eikä liikenteen äänet näin ollen häiritse pötköttelyä. Hotellejakaan täällä ei taida olla kuin yksi. Rannoilla oli muutama kiva ravintola, joista sai vuokrattua aurinkotuolit ja karkoitettua nälän. Hyvä, rauhallinen iltapäivä!

img_20180919_141445.jpg

img_20180919_142916.jpg

img_20180919_154748__01__01.jpg

Summa summarum

Montenegro on niin älyttömän kaunis maa, että olisi häpeä käydä vain yhdessä kohteessa. Ota rohkeasti vuokra-auto alle ja lähde tutkimusmatkalle. Lupaan että se kannattaa. Oma suosikkini oli ehkä Skadar-järvi ja sen ympäristö. Etenkin ne pienet vuoristotiet ❤

img_20180916_095129__01__01.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s