Slovenia – Päivävaellus Soča-joen laaksossa

Ajettuamme edellisenä päivänä Triglavin kansallispuison ympäri autolla, oli tänään vuorossa jalkautuminen luontoon. Soča-jokea on hehkutettu niin monessa blogissa, että päätimme käydä itsekin toteamassa sen kauneuden.

Lähdimme aamiaisen jälkeen ajamaan majapaikastamme Kobaridin läheltä kohti Bovecia, joka on Soča-laakson suurin kylä. Bovecista löytyvät kaikki mahdolliset aktiviteettifirmat koskenlaskusta liitovarjoiluun ja kaikkeen siltä väliltä.

Monet vaeltavat koko matkan joen lähteeltä Boveciin, mutta kokonaismatkaksi tulee lähemmäksi 30 kilometriä (ei 20 km, kuten useat nettisivut väittävät) ja totesimme sen olevan vähän liian kunnianhimoinen päivämatka meille. Näin ollen ajoimme auton Bovecista hieman eteenpäin Lepenan ”kylään”, josta hyppäsimme bussin kyytiin ja jäimme pois Trentan kylässä. Jos bussia ei satu menemään tai se on täynnä, saa täällä kyydin myös aika helposti liftaamalla. Slovenia on todella turvallinen maa ja mitä luultavimmin saat kyydin toiselta turistilta.

Trentasta lähdimme polulle, joka kuulkee Soča-jokea pitkin takaisin Lepenaan automme luokse. Tietä pitkin matkaa oli vähän yli kymmenen kilometriä, mutta kävellen siitä tulee jokusen kilometrin pidempi.

img-20190814-wa0005.jpg

Polku lähti erkanemaan tiestä heti, eikä aikaakaan kun olimme metsän keskellä. Totesimme heti aluksi, että metsä on muuten aikalailla identtinen meidän metsien kanssa. Samanlaista havupuuta, sammalta, polkua ja juurakkoa täällä on kuin meilläkin. Eron huomaa oikeastaan vasta kun katselee ylöspäin. Suomesta puuttuvat nämä upeat ja jylhät vuoret maisemasta. Ja hitto ne ovat muuten komeita!

IMG_20190814_113246__01

Etenemme vielä hyvin vaatimattomana virtaavaa jokea pitkin alajuoksuun. Polku poikkeaa välillä hieman pois joelta ja sitten tullaan taas takaisin veden äärelle. Laaksossa kulkevan tien äänet kantautuvat oikeastaan koko ajan hiljaisena korviin, mutta kun kyseessä ei ole mikään moottoritie, vaan ennemminkin pieni kylätie, niin se ei haittaa. Välillä ylitetään joki riippusiltoja pitkin. Kanssavaeltajia on alussa muutamia. Mitä lähemmäksi alempana sijaitsevia leirintäalueita tullaan, sitä enemmän polulla on kanssatallaajia. Ei tämä samanlaista yksinvaellusta ole, kuin Suomen Lapissa, mutta ei sen aina tarvitsekaan olla.

img-20190814-wa0007.jpg

Joki kasvaa hiljalleen ja niin kasvaa nälkäkin vatsassa. Suunnilleen puolivälissä matkaa pysähdymme isolle kivelle nauttimaan meidän lounaan, jonka ostimme pienestä paikallismarketista matkalla tänne: pari croissanttia, hilloa, tuoreita persikoita ja pari myslipatukkaa. Näillä jaksaa taas muutaman tunnin.

GOPR1304_1565796945478_high__01

Soča-joen vesi on uskomattoman kirkasta ja lounaalla ei juuri muuta tehtykään, kuin katseltiin ohitse virtaavaa kirkkaan sinistä vesimassaa.

G0151334_1565796774084_high__01

Maisema vaihtelee mukavasti. Välillä ollaan synkässä metsässä, välillä taas tullaan pienen puuportin läpi lampaiden asuttamalle pellolle, jonka poikki kuljetaan. Joki seurailee vieressä koko ajan. Opasteet ovat hyvät, eikä eksymisen vaaraa ole. Jos eksyykin polulta, on joelle aina helppo löytää.

IMG_20190814_110717__01IMG_20190814_112759__01

Loppumatkasta seuraamme liittyy yllättäen iso musta koira, joka juoksee poluilla vapaana. Täällä pätee koirien suhteen samat säännöt kansallispuistoissa, kuin meilläkin, eli koirat täytyy pitää kytkettynä. Tämän otuksen omistajaa ei näy missään, joten jatkamme matkaa. Koira kulkee välillä meidän perässä, mutta suurimman osan ajasta se juoksee edellä ja jää odottamaan, että saavumme taas sen näköpiiriin. Sitten se taas häviää hetkeksi vain ilmestyäkseen uudelleen polun varteen istumaan. Aivan kuin se saattaisi meitä turvallisesti kotiin.

Noloiltakaan tilanteilta ei vältytä, kun vastaan tulee muita ihmisiä koiriensa kanssa. Kaikki tietysti luulevat, että me juoksutamme koiraamme vapaana täällä. Pyydänkin anteeksi joiltain vastaantulijoilta ja kerron, että kyseessä ei ole meidän koira. Jossain kohtaa koira jatkaa omia menojaan, emmekä kohtaa sitä enää. Toivottavasti se on löytänyt omistajansa. Koira ei kyllä vaikuttanut yhtään eksyneeltä, joten päättelimme sen kuuluvan jollekin paikalliselle ja se on vain lähtenyt pihasta vähän retkeilemään tai etsimään seikkailua ja uusia kokemuksia.

Puhkikävellyt vaelluskengät alkavat hiljalleen painamaan jaloissa ja alkaa tuntumaan siltä, että nyt on kävelty tarpeeksi. Pian saavummekin autollemme ja uitamme vielä lyhyesti jalkoja Sočan jääkylmässä vedessä. Rohkeimmat kävivät myös uimassa täällä Lepenan kohdalla joessa, mutta meistä ei siihen ollut.

img_20190814_145255__01.jpg

Tarkistamme puhelimistamme, paljonko ollaan kävelty. Toisen puhelin sanoo 12 km, toisen 17 km. Sovimme, että totuus lienee kellosta katsoen jossain siellä välimaastossa, eli noin 15 kilometrin kohdalla. Käytimme aikaa kävelyyn vajaat kuusi tuntia lounastauko mukaan lukien, eli aika normaali vaellustahti.

Soča-joen laaksoa voi tosi lämpimästi suositella päiväretkikohteeksi! Polut ovat hyväkuntoisia, joskaan eivät sovi liikuntaesteisille. Juuria ja kiviä on ihan samalla tavalla, kuin Suomen metsissä. Vesipulloa voi täyttää huoletta kristallinkirkkaasta joesta. Veden maku on todella hyvä ja puhdas.

img-20190814-wa0024.jpg

Koville kuntoilijoille voinee suositella pidempiä reittejä kun heikkokuntoinen taas kävelee lyhyemmän pätkän. Jos puhti loppuu kesken vaelluksen, niin tie kulkee koko ajan lähellä, joten sinne vaan ja peukkua pystyyn. Kyydin saa varmasti.

IMG_20190814_125144__01IMG_20190814_124324__01

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s