Ihana Ubud

Balille tultiin Gili Trawanganilta speed boatilla. Veneestä hajosi yksi moottori kesken matkan, joka aiheutti pieniä sydämen tykytyksiä, mutta matka jatkui neljällä tehokkaalla koneella turvallisesti Balille. Perillä meitä odotti speed boat -yrityksen järjestämä autokuljetus saaren keskelle Ubudiin, joka on tunnettu sademetsästään, riisipelloistaan ja kulttuuristaan. Viipyisimme vain kaksi yötä ja olimme Gilin saarten reppureissaamisen jälkeen varanneet täältä…

Gili Trawangan

Saavuimme Gili Trawanganille naapurisaarelta Menolta omalla venekyydillä. Rannalla meitä oli vastassa seuraavan majapaikkamme Gili Nyepin omistaja, Hollantilainen Denise. Kävelimme muutaman sadan metrin matkan ja heti kävi selväksi, että Trawangan on selkeästi elävämpi saari, kuin Meno. Meinasi jopa tulla pieni torikammo, kun ympärillä oli yhtäkkiä niin paljon ihmisiä. "Hotellimme" oli Tripadvisorissa Trawanganin parhaaksi B&B-paikaksi äänestetty Gili…

Gili Meno

Matka kulki ensin Helsingistä Frankfurtiin ja sieltä Singaporeen. Muutaman päivän päästä jatkettiin Silk Airin koneella Singaporesta Indonesiaan Lombokin saarelle. Lento oli kohtuullisen villi. Sadekausi on menossa nän tammikuussa ja yli kymmenenkin kilometrin korkeudessa lensimme koko lennon pilvissä. Turvavyön merkkivalot paloivat oikeastaan koko lennon ja kone vispasikin ihan mukavasti puolelta toiselle. Perille päästiin kuitenkin yhtenä kappaleena.…