Pitkä viikonloppu Berliinissä teinin kanssa

Huhtikuu 2019. Olin ostanut sekä Hennalle, että 13-vuotiaalle tyttärelleni joululahjaksi pitkän viikonlopun Berliinissä. Yritin kuumeisesti googlettaa, mitä ihmiset ovat tehneet kaupungissa teini-ikäisten lasten kanssa, mutta en löytänyt pahemmin tietoa. Niinpä lähdimme matkaan aikaisella aamulennolla vailla tarkkaa tietoa siitä, mitä tullaan seuraavat päivät tekemään. Olen itse kotoisin Saksasta, mutta Berliini oli minultakin vielä näkemättä. Odotin kovasti…

Viikonloppu Lontoossa

Hieman extemporé pitkä viikonloppu Lontoossa, kun mahdollisuus sellaiseen tarjoutui. Suuri suunnitelma oli ihastella kaupungin meininkiä ja nähtävyyksiä. Toisen koulutuksen vuoksi saavuimme eri päivinä kohteeseen ja tapasimme torstai-iltana The Washington Mayfair -hotellilla, jossa majoittuisimme ensimmäisen yön. Entiseltä kollegalta saadun suosituksen perusteella kävimme varaamassa pöydän Burger & Lobster -ravintolasta (www.burgerandlobster.com). Jouduimme odottelemaan pöytää tunnin verran, joten teimme…